Moi
mun nimi on Henna. Olen koulutettu hieroja ja tuleva koirahieroja. Valmistuin hierojaksi vuonna 2013. Työskentelin yrittäjänä noin 8 vuotta, jonka jälkeen mä lähdin kokeilemaan uudelleen palkkatyötä 4 vuodeksi erilaisiin tehtäviin. Neljän pätkätyövuoden, väsymyksen pois nukkumisen, anemiasta parantumisen ja itseeni tutustumisen jälkeen olen taas löytänyt palavan halun palata hieronnan pariin. Haluan tehdä sen nyt tavalla, jolla olisin halunnut uskaltaa jo aikaisemminkin, mutta nyt toteutan unelmaani!
Kun uskallat olla tänään, huominen on enemmän sinua.
Keskityn hieronnassa ennen kaikkea ihmisten nivelten liikkuvuuteen sekä koirien hierontaan. Minulla on hieronnan erikoisammattitutkinto, jonka opit aion ottaa nyt käyttöön suurien nivelten ja selkärangan mutjutteluun. Saatat tuntea tämän venyttelyhierontana, joka tavallaan kuvaa tekemistäni. Lupaan, että mutjuttelusta tulee olemaan hyötyä myös sinun liikkuvuuteen.
Mitä sinä tarvitset juuri nyt?
Koirahieronnan koulutuksen aloitin tänä syksynä ja valmistun syksyn 2027 aikana. Haaveilin koulutuksesta jo aiemmin, mutta tiet veivät muuhun tässä välissä. Nyt kouluun pääsyn myötä, olen taas innostunut tekemään sen, mitä vuonna 2019 yrittäjän ammattitutkinnossa itselleni lupasin. Laajentaa osaamistani.
